Mustavalkoinen sydän

Hei!

Tänään illalla olisi vähän avautumista tiedossa, jos sua ei kiinnosta jääkiekko tippaakaan niin suosittelen jättämään kyseisen pätkän lukematta.

Pori 2014 - häviö, mutta hauskaa oli!

Oon jo pitkään ollut mustavalkoinen kannattaja. Jo pienenä edesmennyt veljeni opetti minulle että on vain yksi ja se on TPS. Seurasimme yhdessä jääkiekkoa ja urheilua yleensäkin. Muistan kuinka itkimme molemmat television ääressä kun Saku Koivua vietiin syöpäleikkaukseen ja toivoimme hänelle parasta. Jääkiekko on ollut meille se tärkeä asia ja veljeni viimeisinä vuosina se yhdisti meidät. Kävimme yhdessä katsomassa mestaruuskauden otteluita 2009-2010. Joukkue jonka Kai Suikkanen luotsasi yllätys mestaruuteen. Kausi joka tulee olemaan minulle kaikkein tärkein, sillä se oli veljeni viimeinen kausi jonka hän näki. 

Veljeni ja Saku Koivu HC:n ja FC:n ystävyysottelussa Veritaksella.

Hän kuoli 13.9.2010 - juuri kun kausi oli alkamassa. Olimme sopineet että vien hänet TPS-Jokerit matsin jälkeen hallin taa tapaamaan pelaajia ja hakemaan nimmareita. Sitä päivää ei koskaan tullut - samainen päivä oli hänen hautajaiset. Elämäni raskainta aikaa ja minulla oli vain yksi pakopaikka jossa olin turvassa - halli. Olin aina ensimmäisenä hallin ovien takana odottamassa että pääsisin sisään. Vaikka olin paljon yksin hallilla, tunsin silti olevani kotona. Se oli toinen perheeni ja kotini. Koko kauden huusin tuskaani kannustaen kotijoukkuetta - minun ja Jonin tepsiä! Kausi päätyi karvaasti ja jäätiin taas odottamaan uutta talvea.

Lee Sweatt - ikuinen ilopilleri 2010!

Nyt on monta kautta kulunut tästä tapahtumasta ja olen töissä kyseisellä joukkueella peleissä. Tätä veljeni oli minulle halunnut - mahdollisimman paljon aikaa hallilla. Edelleen halli on minulle koti ja TPS on minulle yhtä suurta perhetta. Tiedän että raukkamaista ehkä joidenkin mielestä ajatella näin mutta totta se on. Elän jääkiekosta ja siitä tunteesta että saan tehdä jotain heidän eteensä. Vaikka työni ei ole mikään hohdokkain mutta nautin siitä, sillä saan olla samanhenkisten ihmisten keskellä.

Omassa sijainnissani on monia vakiokasvoja jotka tulevat juttelemaan minulle, heittävät läppää, kyselevät kuulumisia ja ovat jopa huolissaan. Olen vakiinnuttanut paikkani heidän mielestään hallissa juuri siinä paikassa missä olen. Olen todella otettu tästä. Tosiasia on myös se että koen heidän pettymyksensä tuplana. Koska häviö potuttaa itseäni myös ja se potuttaa heitä ja he peilaavat tietysti pettymyksensä käytökseensä. Esimerkkinä tänään TPS hävisi Tapparalle kotonaan 1-8. Itseäni vitutti kuin pientä ampiaista. Siihen päälle vielä asiakkaiden pettymys joka heijastui heidän käytöksestään josta jokainen voi lukea mediasta itse. On se minullekkin vaikeaa katsoa tuollaista, mutta silti minut löytää hallilta jokaisesta pelistä. Tällä hetkellä on puhuttu selkään puukottamisesta puoleen jos toiseenkin.

Hokki-ketju 2011-2012.

Onko se heti puukkoa selkään jos moni katsoja on odottanut menestystä vuoden 09-10 mestaruuden jälkeen vuosi vuodelta turhaan. Tosi asia on että turkulaiset ovat voittoa janoavaa kansaa, en kiellä ja kaikki ovat sen huomanneet. Jos tänään muutama elämään kyllästynyt henkilö vetää ylilyönnin alkoholiakin ehkä nauttineena ja heivaa kausarit jäälle, niin merkkaako se jokaista kannattajaa? Jokaisella ihmisellä on oma mielipide Elomosta - yleisin on ettei hän ole kenenkään suosiossa. Marraskuussa Elomo tuli Suikkasen paikalle (Suikkanen jätti meidät sijalle 9. tai 10.) ja tällä hetkellä ollaan jumboja. Suosittelen tulemaan katsomaan jokaisen ottelun paikan päälle ja kertomaan kauden jälkeen omat fiilikset. Jääkiekkoa ei voi elää pelkästään lukemalla lehtijuttuja - todettavaa on ettei media aina kerro totuutta.

Itse olen esimerkiksi tällä kaudella käynyt monesti Espoossa, Raumalla, Lahdessa ja jopa Oulussa katsomassa TPS:n vieraspelejä. Olemme rakkaan Ellan kanssa tehneet niin jo muutaman kauden. Olemme matkanneet vieraspaikkakunnille kannattamaan omiamme - kävi miten kävi. Monesti kotiin on lähdetty tappio niskassa, mutta silti ollaan menty uudestaan. 

Rakas Ella ja Oulu 2014!

Yleistys on kamalinta mitä voi tehdä tämmöisissä tilanteissa - mutta mielestäni tähän on tultava nyt muutos. Ei seuraa voi pyörittää heittämällä ulos väkeä koko ajan ja ottamalla uusia kokemattomia herroja päättämään asioista joista he eivät tiedä. Elomo toimii esimerkkinä, mies on toiminut A-junnujen päävalmentajan alkukauden ja hetken apuvalmentajana edustusjoukkueessa - Onko hän todella muka valmis päävalmentajaksi? Mitä herra on ulospäin antanut itsestään ei ole antanut hyvää kuvaa kenellekkään. Ja moni muistaa varmaan herraa nuoruusvuosiltaan? Itse muistan hänen halveksivan käytöksensä viime vuoden faniristeilyllä - sen takia ihmisestä ei ole jäänyt hyvä maku suuhun. Haluan vain kysyä että onko hän valmis päävalmentajaksi? Siinä työssä on pakko osata ottaa kirjaimellisesti paskaa niskaansa, olla suuttumatta ensimmäisestä kritiikistä ja saatava pelaajat uskomaan itseensä. Valitettavasti tätä ei omasta mielestäni ole tapahtunut. Odotan innolla seuraavan viikon lauantaita mitä tapahtuu.

Mun aarre!

Tiedän että veljeni häpeäisi katsoa tälläistä kiekkoa tällä hetkellä mutta silti hänet löytäisi hallilta - kuten minutkin. Monta kautta on rämmitty ja en odota että koemme ihmettä hetkeen. Silti, olen hallilla. Tämä nykyinen tilanteemme itkettää minuakin - en tosiaan tiedä enää itkeäkö vaiko nauraa, mutta uskon parempaan huomiseen.

Terveisin

Jenna, TPS-kannattaja, mustavalkoinen sydän